11.6.2018 Ei oo aina helppoo... eikä mukavoo...
Post date: 11.6.2018 17:15:13
Viime kuukaudet ovat olleet raskaita, jos kasvatustyötä ajattelee. Paljon on ollut sulateltavaa. Syksyllä jo saimme surullisia uutisia, että A-pentueen Pekko-isä oli lopetettu yllättävän ja voimakkaan aggressiokohtauksen takia. Syytä kohtaukseen ei tiedetä. Tämä uutinen jo itsessään sai miettimään, kannattaako näitä jälkeläisiä käyttää laisinkaan jalostukseen. Lopulta olin kallistumassa ajatukseen, että ehkä voisi käyttää, jos odottaisi ensin sinne viiden-kuuden ikävuoden hujakoille eikä kukaan Pekon yhdestätoista jälkeläisestä olisi vastaavaa kohtausta saanut. Tätä pohtiessa meni talvi...
Toukokuun lopulla järjestimme sitten A-pentueelle joukkotarkastuksen. Haukuilta tullattiin läpi silmät, polvet, kyynärät ja lonkat. Omiltani vielä selätkin. Tarkastukseen osallistui 4 koiraa pentueen kuudesta yksilöstä. Jo tutkineelta eläinlääkäriltä kuulimme, että silmät olisi kavereilla ok, samoin polvet ja ehkä kyynärätkin. Lonkista sen sijaan saimme huonoja uutisia jo kuvanneelta lääkäriltä. Ja valitettavasti huonot uutiset vahvistuivat ja kasvoivat virallisten tulosten myötä. Jopa kahdella pentueen koiralla (Reea ja Nuka) oli toinen lonkka D-tasoa lausunnon antaneen lääkärin mielestä. Tämä uutinen sinetöi ajatukseni pentueen jättämisestä jalostuksen ulkopuolelle.
* Jostain syystä tulokset puuttuvat vielä Kennelliiton Jalostustietokannasta. Omien koirieni tulokset tarkistettu paperilausunnosta.
Mutta sen lisäksi uutinen pisti myös miettimään, periyttääkö Täplä emänä myös niin vahvasti huonompaa lonkkaa, ettei myöskään Täplällä kannata uutta pentuetta teettää? Täplähän on itse C-lonkkainen, mutta tutkineiden lääkäreiden mielestä kuitenkin sen verran lievästi, ettei ne todennäköisesti tule häntä itseään koskaan vaivaamaan. Urosta valitessani otin tietoisen riskin lonkkien suhteen, koska vaikka Pekko itse oli A-lonkkainen, oli hänen taustallaan myös kohtuu runsaasti C-lonkkaakin ja etäänpänä myös D-lonkkainen isovanhempi. Missään vaiheessa ei kuitenkaan pieneenkään mieleeni tullut, että riski voisi tuottaa näinkin kehnon lopputuloksen. Peräti kaksi D-lonkkaista pentua ja toiset kaksi C:tä! Toisaalta Täplä oli myös äärettömän tunnollinen äiti, joka tuntui väsyttävän itsensä aika perusteellisesti pentujen hoivaamisen kanssa. En taida raaskia enää tässä iässä (täyttää pian 7) sitä toista kertaa siihen 'rääkkiin' saattaa.
Noh, tätä se kasvattajan elämä sitten vissiin on. Valintoja pitää tehdä ja sitten vain hyväksyä, mitä tuleman pitää. Onhan tässä tuoreelle kasvattajalle totuttelemista. Onneksi A-pentue on osoittautunut luonteeltaan kuitenkin mitä ihanimmaksi. Tämä on suuri ilonaiheeni, onhan luonne minulle terveyden ohella se tärkein kriteeri kasvattajana. Nyt kuitenkin näyttä sille, että seuraavan pentueen toteutumiseen menee aikaa, useampi vuosi. Koiralaumani on nyt neljän koiran kokoinen ja sen kahdessa juniorissa riittää vielä sivistämistä hyväksi aikaa. Vasta sen jälkeen kannattanee harkita uuden junnun tuomista kokoonpanoon ja ennen kuin se kasvaa siihen ikään, etttä olen valmis pennutukseen sitä käyttämään, menee aikaa taas toinen mokoma. Ehkä tähän uuteen aikatauluun sopii sitten vaikka kooikkeri-risteytyksen mukaantulo, jos rotuyhdistyksessä sellaiseen päätetään lähteä. Itseäni kiinnostaisi hyvinkin kooikkeri-villakoira-risteytyksen hankkiminen seuraavaksi jalostuskoiraksi. Onhan villakoira hurmannut minut jo 90-luvulla ihanalla luonteellaan... Mutta katsotaan sitä sitten, kun sen aika koittaa...
Iso kiitos terveystarkastukseen lähteneiden pentujeni omistajille! Tämä oli konkreettinen esimerkki siitä, miten muidenkin kuin jalostukseen käytettävien pentujen tarkastamisella on merkitystä kasvatustyölle. Vielä suurempi merkitys olisi ollut, jos omalla jalostuskoiralksi suunnittelemallani koiralla olisikin ollut hyvät tulokset ja ne kahdet D:t olisi osunut muille pentueen koirille. Silloin olisi ajauduttu ihan harhateille, jos jatkoon olisi menty tietäen vain tuon jalostukseen suunnitellun koiran tulokset...