15.7.2015 Odottelua...

Post date: 15.7.2015 6:58:41

Nyt se on sitten vain odottelua. Odotetaan kuumeisesti jalostustoimikunnan arviota sekä juoksujen alkamista. Primo on myös menossa 23.7. uuteen silmätarkastukseen (entinen tulos on vanhentunut). Senkin tuloksia odotellaan.

Seuraavien juoksujen ajankohtaa on vaikea arvioida. Täplällä on ollut tähän asti juoksuja hyvin harvakseltaan. Viimeiset kaksi juoksua ovat olleet 10/2013 ja 12/2014. Ensimmäinen kunnon juoksujen väli oli 1,5 vuotta, välissä oli pari olematonta 'välijuoksua'. Tuo kahden viimeisen väli oli 14 kk ja nuo pari viimeistä juoksua ovat näyttäneet tahdistuvan pikkuhiljaa lähemmäksi vanhemman kiinanharjakoiranarttuni (Daimi) juoksuja. Daimilla on juoksut olleet hyvin tasaisesti alkuun 6 kk:n ja viime vuosina 7 kk:n välein. Odotettavissa on juoksujen alkaminen nyt heinäkuun-elokuussa jos tahti pitää. Molemmat koirat ovat osoittaneet merkkejä lähestyvästä juoksusta, joten olen toiveikas, että Täplällekin tulisi juoksu nyt samaan aikaan Daimin kanssa. Nähtäväksi jää, tuleeko kunnon juoksu vai kevyt välijuoksu...

Odottavan aika on pitkä, mutta silloin on myös hyvää aikaa palauttaa mieleen kaikki olennaiset asiat astutuksesta ja tiineysajasta. Löysinkin eilen eläinlääkäri Nina Mennan hyvän kirjoituksen näistä asioista biologisesta näkökulmasta: Koiran lisääntyminen.