Kasvatustoiminta

Pentueita harvakseltaan
Täplä ja Daimi pitkospuilla

Peukaloniityn kennel on kotikennel, jossa kasvatan koiria harvakseltaan ja vain tarpeen mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa pentuetta 3 - 5 vuoden välein, kun on aika saada uusi jäsen omaan laumaamme. Kasvattamalla itse omat koirani pystyn paljon paremmin varmistamaan sen, että vanhempien taustat ja pentujen ensi viikot muodostavat hyvän pohjan tulevalle elämälle.

Koska tavoitteena on ensisijaisesti omien koirien kasvatus, ovat kriteerinikin korkealla. Arvostan kasvatustyöhön käytettävissä koirissa ennen kaikkea hyvää luonnetta ja terveyttä. Kauneus ja näyttelytulokset ovat kiva lisä, jos hyvä tuuri käy. Tavoittelen koiristani ennen kaikkea hyviä perhekoiria, joiden kanssa voi liikkua ja harrastaa monenlaisia asioita monenlaisissa ympäristöissä. Oleellista on kuitenkin muistaa, että kooikkeri ei ole mikään sohvannurkkakoira. Kooikkerin perhe-elämä on aktiivista ja monipuolista!

Miksi juuri kooikkeri?

Minulla kesti pitkään löytää se oikea rotu minulle. Lapsuuteni kasvoin dobermannien kanssa. Ihan kiva koira, mutta itse haluan jotain vähän pehmeämpää. 

Ensimmäinen oma koirani oli isovillakoira Fude. Koirista paras! Luonne oli upea, koulutettavuus hyvä, sopeutuminen erilaisiin tilanteisiin ensiluokkaista. Ja koira jaksoi kulkea mukanani mitä vaan. Tämä olisi ollut ehdottomasti minun rotuni ellei villakoiran korvista tarvitsisi nyppiä karvoja. Sydämeni ei salli tuollaista kivun tuottamista säännöllisesti.

Seuraavana oli vuorossa kiinanharjakoira. Hain iloista, pienikokoista, reipasta koiraa, joka mahtuisi siihen pieneen koloon, joka viisihenkiseltä perheeltä autosta tyhjäksi jäi (siis yleensä jonkun syli). No joo, Daimi on usein iloinen, pieni ja reipas (juossut pyörän kanssa 17 km ja leikkinyt päälle naapurin chihun kanssa!), mutta sosiaalisuus osoittautui haasteeksi. Tämä on selvästi yhden ihmisen koira, joka ei kaipaisi ympärilleen ketään muuta. Ei siis sovellu minun sosiaaliseen elämäntyyliini.

Jo harjakoiraa katsellessa kiinnitin huomioni kooikkeriin ja lopulta 2011 päätin hankkia sellaisen harjakoiran rinnalle ja ulkoilukaverikseni syys- ja talvikeleille, kun harjakoira ei halunnut tassujaan pakkaseen tai märkään pistää. Kooikkeri osoittautui haasteelliseksi kasvatettavaksi nuoruusvuosinaan ja ehdinpä jo jossain välissä vannoa, ettei minulle ikinä tulisi enää uutta kooikkeri-pentua. Ja mitenkäs se menikään: "Koskaan ei pidä sanoa 'ei koskaan'" :-) Täplä valloitti minun ja monen muun sydämen iloisella ja touhukkaalla luonteellaan. Kooikkeri on aina valmis lenkille, satoi tai paistoi, pakasti tai oli helle. Se on valmis tekemään kanssani mitä vaan ja haluaa lähteä mukaani mihin vaan. Meistä on tullut erottamaton pari ja jos Suomessa koira saisi olla mukana kaikkialla, olisi Täplä mukanani kaikkialla... Onneksi kooikkeri on pitkäikäinen. Kun se vihdoin neljä - viisi -vuotiaana monien nolojen tilanteiden ja ees-taas käveltyjen rauhoittumisharjoitusten jälkeen tuntuu kasvaneen vihdoinkin aikuiseksi, voi nautiskellen ajatella yhteisiä onnenpäiviä olevan vielä edessä reippaat kymmenen vuotta. Ja voi samalla ajatella, että otetaanpa rinnalle uusi kaveri, kun Täplä siitä niin tykkäisi... :-) 

En ole kuitenkaan täysin yhteen rotuun jumittuva. Luulenpa, että joku päivä käytännön tarpeesta laumaamme löytää tiensä vielä joku suurempikokoinenkin koirakansalainen. Sellainen maalle sopiva ja sudet etäällä pitävä perhekoira. Mutta aika näyttää, mitä elämä tuo tullessaan...

Pentujen tärkeät ensimmäiset viikot

Meillä syntyneet pennut elävät ensimmäiset viikkonsa yhdessä meidän ihmisten ja perheemme muiden koirien kanssa. Näin ne tottuvat jo sosiaalistamiskautensa alusta asti elämän eri ilmilöihin: ääniin, valoihin, liikkeisiin, ihmisiin... Pyrin myös mahdollisuuksien mukaan liikkumaan pentujen kanssa kodin ulkopuolellakin totuttaen niitä metsään, kaupunkiin, autoihin ja muuhun, mitä elämässä voi kohdata.

Koirien hyvinvointi tärkeintä

Niin pentujen kuin aikuisten koiren käsittelyssä ja arjessa tärkeinpänä ohjenuorana on aina eläimen hyvinvointi. Tämän huomioimiseen antaa hyvää pohjaa nuoruusvuosien työskentelyni eläinklinikalla, suorittamani  eläintenhoitajan ammattitutkinto (suuntautumisena eläintenkouluttaja) ja tietysti vuosikymmenten kokemukseni erilaisista koirista. Tärkeintä kuitenkin on muistaa, että jokainen koira on yksilö ja se on opittava tuntemaan ja kohtaamaan yksilönä yksilöllisine tarpeineen.

Täplä katselee sängyltä pentulaatikossa olevia pentujaan

Comments